TULEVIA JULKAISUJA
V/a:Disco City
(11.01.2012)
Karvakuonot:
Luusoppaa
(11.01.2012)
Topi ja Toivottomat:
Duunarin humppa
(25.01.2012)
Tuula Amberla:
Siniset kyyneleet
(15.02.2012)
ROCKET RECORDSIN ARTISTISIVUT
Näiltä sivuilta löydät tietoa artisteista, jotka ovat levyttäneet tai lähiaikoina levyttämässä Rocket Recordsille uutta materiaalia. Artistin nimeä klikkaamalla löydät bion tekijästä. Linkkien kautta puolestaan voit tutustua mm. artistien kotisivuihin ja MySpaceen.
Huom! Lisätietoa artisteista, joilta olemme julkaisseet vanhaa levytystuotantoa uusintajulkaisuina, mutta jotka eivät ole levyttäneet Rocketille uutta materiaalia, löydät julkaisut-osiosta levyjen tiedoista.
Puolikuu tunnetaan tarttuvista suomenkielisistä pophiteistään. Yhtyeen suurin menestyskausi ajoittui 1990-luvun alkuvuosiin, mutta 2010-luvun radiohitit osoittavat yhtyeen olevan edelleen iskussa. Rocket Records on julkaissut yhtyeeltä vuonna 2010 albumin Huuda hiljaa ja vuonna 2011 Onko taivas korkealla.
Kari Peitsamo on Suomen ahkerin levyttäjä. Kokoelman mukaan lukien mieheltä on ilmestynyt jo yli viisikymmentä pitkäsoittolevyä eikä vauhti tunnu hiipuvan. Rocketin kautta Peitsamo on julkaissut niin soolomateriaalia kuin Skootterin ja Riston kanssa tehtyjä bändilevyjäkin.
Käsitteen outlaw-iskelmä Suomeen lanseerannut Seppo Alvari on Rocket Recordsin uusin artistikiinnitys. Rocket julkaisee Seppo Alvarin järjestyksessä kolmannen pitkäsoittolevyn alkusyksystä 2009. Esimakua tulevasta saadaan toukokuussa radioille jaettavan promosinkun muodossa.
Suomen suosituimpiin ramopunk-yhtyeisiin lukeutuva Pojat on jälleen aktiivinen myös levytysrintamalla. Maaliskuussa 2009 yhtye julkaisi Rocket Recordsin kautta järjestyksessä seitsemännen pitkäsoittolevynsä.
Soma on vuonna 1999 perustettu helsinkiläinen pop-yhtye, joka on suurelle yleisölle tullut tutuksi ennen kaikkea menestyselokuvissa soineesta musiikistaan. Rocket Records julkaisi keväällä 2008 yhtyeen järjestyksessä kolmannen pitkäsoittolevyn Rakkaus on jättänyt Maan.
Suomen parhaaksi ja ensimmäiseksi kantrilaulajaksi tituleerattu Jarno Sarjanen päätti syksyllä 2008 kahteenkymmeneen vuoteen venyneen levytystaukonsa tekemällä neljä uutta levytystä. Lokakuussa 2008 Rocket julkaisi Sarjasen vuosien 1977-2008 tuotantoa peräti kahden tupla-cd:n verran.
Vuonna 2002 perustettu ramopop-yhtye Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit julkaisi ensimmäisen albumimittaisen levynsä Perustuu tositapahtumiin Rocketin kautta kesällä 2008.
Hi-Lo & In Between on tamperelaisten Jussi Suonikon ja Juha Timosen alkuvuodesta 2007 perustama folk-yhtye. Yhtyeen debyyttialbumi White Whale ilmestyi elokuussa 2008.
Twiggy Oliver julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin helmikuussa 2008. Levyn tuotannosta vastaa yhtye sekä Kari Kalén, joka on myös miksannut levyn.
Näyttelijät Heidi Vaarna ja Esko Rissanen ovat kiertäneet jo parikymmentä vuotta Suomea Vladimir Vysotski -esitysten merkeissä. Nyt kaksikon esityksistä on koostettu myös Risto Ylihärsilän tuottama albumi Vysotskin lauluja.
Pospisil on 90-luvun platinasarjan hittibändi Puolikuun englanninkielinen sivuprojekti. Yhtye julkaisi emoyhtyettään popimman ja rockimman Acapulco -albumin Rocket Recordsin kautta maaliskuussa 2008.
Kundi meikkaa -kappaleen tekijänä ja alkuperäisesittäjänä muistettava Paajanen päätti pitkän hiljaisuuden soolotuotannon teossa julkaisemalla syksyllä 2008 uuden pitkäsoittolevyn Mies joka tiesi liikaa. Uusin albumi Nainen katoaa ilmestyi kesällä 2010. Rocketin toimesta myös Paajasen vanhaa tuotantoa on siirretty cd-aikaan.



