TULEVIA JULKAISUJA

Rocket Records Facebookissa:

Harri Saksala: Lauluja, vuosia, elämää - Osa 2

Julkaisupäivämäärä: 28.02.2014.

Kaksiosainen kokoelmasarja Lauluja, vuosia, elämää summaa yhteen Harri Saksalan soololevytystuotantoa vuosilta 1976-2014. Kokoelmat sisältävät yhteensä 88 levytystä, joista suurin osa julkaistaan ensimmäistä kertaa cd-muodolle.

Toiselle kokoelmalle on koottu Saksalan levytyksiä vuosilta 1986-2014. Julkaisun avaa Saksalan albumi Muistikirja (Pyramid 1986), joka kuullaan kokoelmalla kokonaisuudessaan. Yhtä instrumentaalinumeroa lukuun ottamatta kaikki kappaleet on poimittu kokoelmalle mukaan myös Saksalan Pariisissa levyttämältä tangolevyltä Le Tango (Lobo Records 1990).

Kokoelman toisen cd:n avaa Saksalan yhdessä Kadunmiehet-yhtyeen kanssa levyttämä albumi Elämä on väkevää (Olarin Musiikki 1996), jonka kaikki lauletut kappaleet on otettu kokoelmalle mukaan. Niitä seuraa kokoelmalla neljä arkistoista löydettyä aiemmin julkaisematonta äänitystä vuodelta 2003, joissa Saksala tulkitsee klassikkokappaleet Yksin, Luokses jään, On hetki ja La Cumparsita.

Vuonna 2009 ilmestyneeltä Mika Waltari -albumilta Kaunis turhuus (Rosebud 2009) on mukaan poimittu esitys Rakastunut kivenhakkaaja. Kokoelman päättää kaksi uutta levytystä Kesäkaipuu sekä Ja me muut (Rocket Records 2014).

CD 1.
1. Joo, joo, joo
2. Tahdon sua rakastaa
3. Yö ja miljoona unelmaa
4. Sä sekoitit mun pään
5. Jossain
6. Ruma eksynyt mies
7. Mä sydämeeni luotan
8. Kuivaa jo kyynelees
9. Salainen rakkaus
10. Urbaani talo
11. Siks oon mä suruinen
12. Viimeinen känni
13. Onneton vai onnellinen
14. Tule hiljaa
15. Rakkauden jälkeen
16. Niinkuin toive
17. Muista minua
18. Sen päivän ja sen illan
19. Nainen Pariisissa
20. En ole enää sulle velkaa

CD 2.
1. Elämä on väkevää
2. Pilvenpoika
3. Mies ja merenneito
4. Kulkuriveljeni Jan
5. Polte
6. Tuu takaisin pikkuinen
7. Kun vanha palaa stadiin
8. Päivä toisensa jälkeen
9. En tiedä heille vertaa
10. Kun sydän vie
11. On se sillee joo
12. Yksin
13. Luokses jään
14. On hetki
15. La cumparsita
16. Rakastunut kivenhakkaaja
17. Kesäkaipuu
18. Ja me muut

1986-2014 / Rocket Records 2014

Kansan Sivistysrahasto on tukenut kokoelman julkaisua.

Tilaa levy:
Rocket Recordsin nettikauppa
Levykauppa Äx
CDON.com

Kuuntele levyn sisältöä Spotifyn kautta:



---