TULEVIA JULKAISUJA

Rocket Records Facebookissa:

Kari Peitsamon & Riston albumin synty

Kari Peitsamo teki 50. albuminsa yhdessä indie-suosikkiyhtye Riston kanssa. Mistä projektissa oli kyse, siitä levymogulin omiin näkemyksiin pohjautuva raportti ohessa. Teksti on julkaistu alun perin POP-lehden numerossa 37 (3/07).

Taustaa

Ennen asiaan menemistä lyhyt johdatus kuitenkin Rocket Recordsin ja Peitsamon julkaisuyhteistyön taustoihin. Syksyllä 2006 Kari Peitsamo lopetti jälleen kerran musiikkiuransa. Vaikka Peitsamon uraa tunteville nämä lopettamispäätökset ovat jo tutuksi tulleita, tuntuu artisti olevan jokainen kerta tosissaan päätöksensä kanssa. Niin tälläkin kertaa, jolloin Peitsamo ehti jo hankkia musiikkimaailman ulkopuolelta itselleen työpaikankin. Kaikella on aikansa, eikä mennytkään montaa kuukautta, kun artistin keikkailuhalu oli jälleen palautunut. Lisäksi Peitsamo lupautui SKP:n kevään eduskuntavaalien ehdokkaaksi, niin jyrkästi kun hän tämän mahdollisuuden olikin vielä syksyllä torjunut. Senaattorinpaikka jäi saavuttamatta, mutta komean äänimäärän mies silti sai.

Vaalien alla POP-lehti julkaisi Peitsamon lyriikkakokoelman “Kari Peitsamon Pieni punainen kirja”, jonka työstäminen alkoi viime vuoden joulukuun puolivälissä ja joka ilmestyi kuluvan vuoden tammikuussa.

Keskiviikkona 27. joulukuuta tapasin Peitsamon kanssa Tampereen pääkirjasto Metson kahviossa kirjan vedostulostusten merkeissä. Keskustelun yhteydessä otin puheeksi Peitsamon uudet levyttämättömät kappaleet. Artisti kun oli vakaasti päättänyt, että ne äänitetään vain MySpacea varten. Syynä tähän oli se, että Peitsamo piti turhauttavana julkaista levyä, kun sen julkaisussa kuitenkin menisi monta kuukautta, ennen kuin levy-yhtiö saisi sen sovitettua julkaisukalenteriin. Tuossa yhteydessä tulin maininneeksi, että jonkinlaista levyjulkaisutoimintaa tässä tulevaisuudessa on suunnitteilla, joten mielelläni nuokin kappaleet tulevan levymerkin kautta julkaisisi. Tässä yhteydessä ei vielä mitään lyöty lukkoon, mutta seuraavana päivänä sähköpostissaan Peitsamo ilmoitti “alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että vuonna 2007 me julkaistaan vielä äänilevykin” ja samana iltana ideoita kysyessäni ehdotti levymerkin nimeksi Rocket Recordsia.

Tämän jälkeen asiat etenivät ripeässä vauhdissa. Seuraavan viikon keskiviikkona (3.1.) Peitsamo kävi äänittämässä Nurmijärvellä tulevan levynsä materiaalin. Samaan aikaan itse väkersin albumin kansia valmiiksi sekä listasin paremmuusjärjestykseen kaikki mahdolliset levyn jakelijat. Perjantaina 5.1. soitin listallani ensimmäisenä olleeseen Playground Musiciin Tom Pannulalle, että lähiviikkoina toimintansa aloittaa uusi levymerkki, sille etsitään jakelijaa ja kiinnostaako Playgroundia yhteistyö. Sovimme, että maanantaina käyn allekirjoittamassa jakelusopimuksen. Välissä olleen viikonlopun aikana levy saatiin myös masteroitua Studio Rotilla sekä kannet tehtyä valmiiksi, joten maanantaina Playgroundille sopimusta allekirjoittamaan mennessä vein myös ensimmäisen julkaisun materiaalin ihmeteltäväksi. Toisin sanoen puolentoista viikon saldo oli levytyssopimuksen tekeminen, levymerkin perustaminen, levyn äänittäminen, sen masteroiminen, kansien tekeminen, jakelusopimuksen tekeminen sekä levyn painoon lähettäminen. Näin se käy. Kari Peitsamon akustinen albumi The 30th Anniversary Album ilmestyi 7. helmikuuta.

Kari Peitsamon & Riston yhteistyö

The 30th Anniversary Albumin ilmestymisen aikaan oli jo selvää, että kuluvana vuonna ilmestyy myös toinen Peitsamo-albumi. Ensimmäisten ajatusten mukaan kyseessä olisi ollut edellisen lailla akustinen levy, mutta erilaisia vaihtoehtoja miettiessä artisti päätyi ehdottamaan, että lahjakkaan Risto-yhtyeen soittajia voisi pyytää mukaan studiosessioihin. Niinpä 3. huhtikuuta pistinkin Riston rumpalille Ville Leinoselle sähköpostia, että olisikohan yhtyeellä kiinnostusta tulla kossupullopalkalla studiosessioihin Peitsamon kanssa. Leinonen välitti viestin eteenpäin Risto-yhtyeen Risto Ylihärsilälle, joka vastasi viestiin toteamalla, että tietenkin bändi tulee ja kossupullo on palkkiona mitä mainioin. Tosin se kossupullo on tätä kirjoittaessa edelleen ostamatta.

Huhtikuun 11. päivänä Peitsamo, Ylihärsilä sekä allekirjoittanut pitivät palaverin tulevasta julkaisusta. Ylihärsilä saapui paikalle totutut viisi minuuttia myöhässä. Peitsamo puolestaan poistui paikalta puolitoista tuntia ennen keskustelun päättymistä. Ensimmäisinä kommentteinaan Peitsamo ilmoitti haluavansa tehdä ensinnäkin kokonaan englanninkielisen levyn ja toiseksi että Risto-yhtye ei nimenä näy levyllä, vaan ainoastaan soittajien nimitiedot. Tämä liittyi artistin mukaan siihen, että hän haluaa yhtyeen jäsenet mukaan levylle soittotaitojensa vuoksi eikä halua ratsastaa suuressa nousukiidossa olevan bändin nimellä. Ylihärsilä puolestaan halusi levyn tehtävän nimenomaan Peitsamon ja Riston nimellä yhdessä. Palaverin aikana sovittiin lähinnä siitä, että Peitsamo ja Risto-yhtye tapaavat seuraavalla viikolla bändin treenikämpällä, Risto tekee sovitusehdotuksia materiaalia kuultavaksi saatuaan ja myöhemmin varataan muutama studiopäivä levyn äänityksiä varten.

Pian palaverin jälkeen varattiinkin eräästä arvostetusta tamperelaisstudiosta kesäkuun alkuun muutama äänitys- ja miksauspäivä levyntekoa varten.

Tapaamista seuraavan viikon maanantaina puoliltapäivin Peitsamo ja Risto-yhtye kokoontuivat jälkimmäisen treenikämpälle ihmettelemään ensimmäisiä levylle ehdokkaina olleita Peitsamon tekemiä biisejä. Tästä käynnistyikin artistin ja bändin liki kaksi kuukautta kestänyt intensiivinen treeni- ja äänitysvaihe, joka pisti monet suunnitelmat uusiksi. Studiossa hääräsivät Kari Peitsamon ja Risto Ylihärsilän ohella Tuomas Eriksson ja Minna Kortepuro, jotka molemmat soittavat levyllä bassoa ja kitaraa sekä laulavat taustoja. Peitsamon rooli oli luonnollisestikin laulaa ja soittaa kitaraa. Ylihärsilä puolestaan vastaa paitsi koskettimista, niin myös rummuista sekä taustalaulusta.

Riston toimesta treenikämpän kolisteluja tallennettiin jo ensimmäisistä soittohetkistä alkaen. Paria viikkoa myöhemmin Ylihärsilä teki allekirjoittaneelle cd-kopion yhdeksän ensimmäisen biisin demoversioista, jotka olivatkin sangen mielenkiintoista kolistelua. Jopa siinä määrin, että Ylihärsilälle uhkasin julkaista materiaalista bootlegin kyselemättä artistien mielipidettä asiaan. Tätä uhkausta ei sentään tullut toteutettua ja näin vältyttiin siltä traditiolta, että joku olisi haastamassa kirjoittajaa joka kerta oikeuteen kun Peitsamolta uusi kimppalevy ilmestyy.

Vaikkei bootleg-painosta julkaistukaan, niin kaksi demokolisteluversioista päätyi kuitenkin myöhemmin singlen “b-puolelle”, josta lisää tuonnempana. Pelkkää kolistelua ensimmäinenkään cdr ei sisältänyt, vaan Death Of A Rooster kuultiin jo sangen lopullisessa muodossa. Ballad Of Brigitte Mohnhaupt (24 Years In Prison) puolestaan päätyi levylle tätä demoversiota pelkistetympänä.

Toukokuun alussa tuon ensimmäiset demokolistelut sisältäneen cd:n luovuttaessaan Ylihärsilä varovasti vihjaili, että voisihan varsinaisia äänityksiäkin yrittää treenikämpällä tehdä, kun sinne vaan hankkisi kunnon laitteistoa käyttöön. Tuumasta toimeen. Sankarimme ryhtyivätkin pian äänittämään materiaalia Riston treenikämpällä sillä ajatuksella, että studiossa ainoastaan miksataan ja masteroidaan levy. Kului tovi ja pian Ylihärsilä arvioi, että mahdollisesti osan biiseistä saa miksattuakin omin voimin. Kului lisää aikaa ja oltiin tilanteessa, että studiopäivien määrää tarkistettiin ja lopulta tyydyttiin vain masteroimaan levy ammattilaispajassa.

Levy masteroitiin studiolla 7. kesäkuuta. Lopputulos oli nykystandardien mukaan toteutettua ammattimiehen työtä, jossa äänet oli pinnassa ja volyymi kovalla. Mutta sen paremmin tekijöitä kuin julkaisijaa lopputulos ei kuitenkaan miellyttänyt, joten lopputuloksena oli se, että studiopäivän hintainen masterointi siirrettiin Rocket Recordsin arkistojen kätköihin ja Ylihärsilä lopulta myös masteroi levyn itse. Nyt lopputulos miellytti niin tekijöitä kuin julkaisijaa. Toki se standardisoituneen musiikkiteollisuuden tekemisissä paljon oleville ihmisille saattaa kuulostaa poikkeukselliselta. Esimerkiksi Rocket Recordsin jakelijan ensikommentti levyä kuunnellessa oli “soiko tää jotenkin tavanomaista hiljempaa”. Kyllä se soi, äänille on annettu tilaa, joten hiljaiset äänet soi hiljaa ja kovat äänet hieman lujempaa.

Single

Toukokuun puolivälissä levyn äänitysten ollessa vielä käynnissä puheeksi tuli singlejulkaisun irrottaminen levyltä. Alun perin ajatuksena oli tehdä promosinkku radiota varten, mutta pieni matematiikan harjoitus osoitti, että pienin lisäkuluin siitäkin selviäisi, jos promon sijasta julkaisi kaupallisen singlen. Näin siitäkin huolimatta, että singlemarkkinat ovat kuulemma hävinneet ja singlejä kannattaa ainoastaan radiolle tehdä.

Varsinaisen sinkkubiisin valintaoikeus päätettiin julkaisijan ja Peitsamon päätöksellä antaa Ylihärsilälle. Tokikin kaksi ensiksi mainittua tahoa silti oman mielipiteensä selkeästi ilmaisivat, eli liputtivat biisin Back In The DDR puolesta. Ylihärsilän mukaan kyseessä onkin sangen mukava ralli, mutta kuitenkin liian tuttua ja turvallista hehheh-osastoa, joka painuu kuulijan kaaliin mutta ei räjäytä tajuntaa mihinkään suuntaan. Ylihärsilä halusikin singlelle valikoitavan kappaleen, joka edustaisi yllätyksellisempää materiaalia. Niinpä singlebiisiksi valikoituikin kappale Gotta Build A Railroad, Gotta Build A Train. Tuosta kappaleesta on olemassa kolme sen tasoista versiota, että periaatteessa niistä jokaisen olisi levyllä voinut julkaista.

Bonusraidoiksi valituissa demoraidoissa päätösvalta jäi julkaisijalle ja valikoituneiden raitojen kriteerit perustuivatkin enemmän tallennuksista välittyvään fiilikseen kuin musiikkiin. Tai kahden kappaleen kohdalla ainakin näin. Kolmas demoraita on Let´s  Puliukko, jota ei kuulla albumilla lainkaan, ja joka saatiin oivasti näin dokumentoitua cd-aikaan. Lopulta levylle päätyi yhteensä siis yksi albumiraita ja kolme demoraitaa. Ylihärsilä olisi pudottanut joukosta vielä yhden raidan, “ei sinne levylle kaikkea paskaa tarvitse mukaan survoa vaan sen takia että niitä biisejä sinne mahtuu”.

Singlen kansien suunnittelu sujui kivuttomasti. Mikäpäs sen osuvampi kansikuva kuin rautatie, jonka vieressä poseeraa duunari lapion kanssa kasvoillaan ilme “mä lähden nyt vittuun täältä”. Gotta Build A Railroad, Gotta Build A Train… Tosin jos suunnitteluasteella kansien teko onnistui kivuttomasti, niin painoon saattamisessa oli jopa tavallista enemmän ongelmia jos jonkinlaisten värisävyongelmien vuoksi. Koska Rocket Recordsin julkaisujen painatukset tapahtuvat levymerkkiä jakelevan Playground Musicin kautta, on jakelijan epäkiitollinen tehtävä myös toimia painon ja julkaisijan välisen viestinvaihdon “keskusneitinä”. Sen verran runsaasti kansiongelmien vuoksi viestinvaihtoa singlen kohdalla esiintyi, että heikkohermoisempi jakelija olisi jo murahtanut “taitaa olla parempi että teet ne levysi jossain ihan muualla”. Mutta joillakin tuntuu olevan loputtoman pitkä pinna.

Ongelmia siis esiintyi. Kaikesta huolimatta lopputulos oli ongelmaton ja single ilmestyi 11. heinäkuuta. Väittämä ettei singleä kannata julkaista yleisölle vaan radiolle, osoittautui heti alkuunsa vääräksi. Radio Helsinki lienee radiokanavista ainoa, joka singleä on jaksanut tehokkaasti soittaa. Formaattiradioiden aalloille materiaalilla ei sen sijaan ollut mitään asiaa. Kaupallisesti single taas levisi singlemarkkinoiden suppeutta ajatellen suorastaan ällistyttävän hyvin ja komeili myös pari julkaisua seurannutta viikkoa Suomen virallisen singlelistan sijoillla 18-20. Ensimmäisen listaviikon 20. sija olisi varmasti ollut ylitettävissä, jos jotkut merkittävätkin listaliikkeet olisivat osanneet varautua menekkiin ilman että välillä tarvitsee myydä päiväkausia ei-oota.

Albumi

Cd-painos albumista puolestaan ilmestyi kolme viikkoa edellisen jälkeen 1. elokuuta. Viikkoa myöhemmin puolestaan levystä ilmestyi vinyylipainos, tietenkin.

Kuudentoista biisin laajuisen albumin sisältöä Peitsamo summasi Tamperelainen-lehden haastattelussa: “Se näyttää se Riston että mun levyltä, mutta silti siinä on jotain, jota kumpikaan ei ole ennen kokeillut”. Ja niinhän se on, kappaleita jollaisia Risto ei ole koskaan esittänyt ja sovituksia jollaisia Peitsamon kappaleista ei ole koskaan kuultu.

Taiteellisten linjojen visioinnissa Peitsamolla ja Ylihärsilällä on tyystin toisistaan poikkeavat toimintatavat. Ensiksi mainitun tapa on iskeä pöytään jyrkkä mielipiteensä, joka on joko hyväksyttävä tai lähdettävä vastakkainasettelun tielle. Jälkimmäinen taas tuo omia mielipiteitään esille näennäisen luonnosmaisina ja muutoskelpoisina, visioituaan päässään kuitenkin työt jo valmiiseen vaiheeseen saakka ja kääntäen kärsivällisellä argumenttien tulvalla mahdollisen vastakkaisen mielipiteen puolelleen. Jälkimmäinen taktiikka toimi tuossa yhteistyössä voitollisemmin ja levyn soundit ovat juurikin sitä mitä Ylihärsilä etsi.

Levyn musiikin suhteen prosessi sujui kohtuullisen kivuttomasti. Ehkä koko levyprosessin aikaa vievin yksittäinen pähkäily ja ristiriitaisuuksien vaihe koettiinkin levyn kansia miettiessä. Inka Hannula otti toinen toistaan tyylikkäämpiä kuvia satamäärin, mutta syystä tai toisesta kansikokonaisuuksien toimimaan saaminen ei tahtonut luonnistua. Yhdessä vaiheessa kanteen oli ehdolla kuvia Jeesus- ja kahdesta enkelinukesta. Nämä upeat kuvat kuitenkin antaisivat levystä vääränlaisen kuvan, tekijät pelkäsivät. Vahvimmin toteutumattomista vaihtoehdoista kanteen oli kuitenkin tarjolla kuva, jossa Peitsamo ja Risto-orkesteri poseeraavat graffitein sotketun seinän edessä. Tätä junttimaistakin junttimaisempaa ammattikoulubändimeiningin mieleen tuovaa kuvaa voimakaksikko Peitsamo-Ylihärsilä tarjosi etukanneksi ajatuksella, ettei kanteen merkittäisi lainkaan levyn tai esittäjien nimeä. Onneksi taiteilijat tulivat toisiin aatoksiin. Tosin sen jälkeen oltiin jälleen nollatilanteessa ilman kansi-ideaa.

Lopputuloksena kanneksi valikoitui digipak-mallinen kotelo, jossa etu- ja takakansi sisältävät vain valkoista tekstiä mustalla pohjalla ja jonka sisäpuolella on värikuvia muusikoista. Idea mustasta etukannesta oli Ylihärsilän. Ja vaikka vastaavanlaisia kansia on aiemminkin levyjulkaisuissa nähty kerran jos toisenkin, ei idea ole ollenkaan huonoin ehdolla olleista.

Siunattu levy

Anekdoottina mainittakoon, että The Second Coming Of Mr. Jesus H. Christ lienee ensimmäinen suomalainen rock-albumi, joka on siunattu kokopäivätoimisen saarnaajan toimesta. Tarinan tausta on seuraavanlainen. Albumin levytysversioiden teon alkuvaiheessa Peitsamo oli jälleen kerran matkalla Riston pommisuojassa sijaitsevalle treenikämpälle. Tällä matkalla artisti törmäsi erääseen Yhdysvalloissa asuvaan saarnaajaan ja tämän suomalaiseen seuralaiseen, joka halusi esitellä Peitsamon tälle suomalaisena rock-tähtenä. Seuraavaksi parivaljakko selitti artistille uskonnollisia taustojaan, jolloin Peitsamo kertoi olevansa matkalla äänittämään tulevan levynsä materiaalia ja että uskonto on vahvasti siinäkin läsnä. Epäuskoisuus valtasi ilmapiirin, joten artisti kehotti kaksikkoa tulla kuuntelemaan syntynyttä materiaalia. Niinpä joukkio marssi pommisuojaan, jossa ristolaiset alkuhämmennyksen jälkeen soittivat levylle äänitetyn kappaleen Birthday. Saarnamieheemme kappale upposi kuin veitsi voihin, jonka seurauksena hän siunasi levyn Jeesuksella ja oli jo kovasti pyytelemässä artistia USA:han.

USA:n kiertue jäi nyt kuitenkin tältä erää tekemättä. Ja vaikka uskonnollisia viittauksia albumi viliseekin kauttaaltaan, niin en olisi kuitenkaan aivan vakuuttunut että levyn materiaalia ainakaan kaikkein tiukkapipoisimmissa Jeesus-piireissä purematta nieltäisiin. Eritoten kappaleet Ballad Of Brigitte Mouhnhaupt (24 Years In Prison) Back In The DDR voisi näissä piireissä aiheuttaa sulatusvaikeuksia. Eikä toki sovi unohtaa sitä vanhaa totuutta, että rock on Saatanasta.

Kuten artikkelin alussa vihjaistu, en välttämättä ole kaikkein objektiivisin henkilö käsittelemään Peitsamon ja Riston yhteisalbumin sisältöä. Siksipä pidättäydyn suurempien sisältöanalyysien tekemiseltä ja kuittaan ne toteamuksella “kuunnelkaa itse”. Ehkä jopa pidätte kuulemastanne.

Teksti: Juha Rantala.