TULEVIA JULKAISUJA

Rocket Records Facebookissa:

V/a: Musiikin juhlaa 3

Julkaisupäivämäärä: 03.05.2013.

Vuonna 2007 perustettu Rocket Records on yksi aktiivisimmista levyjulkaisijoista Suomessa. Rocket Recordsin tällä hetkellä yli 120 pitkäsoittojulkaisua sisältävä katalogi sisältää sekä uutta musiikkituotantoa että uusintajulkaisuja vuosikymmenten takaisista levytyksistä. Vuosien varrella Rocket on julkaissut äänitteitä muun muassa rockin, iskelmän, jazzin, folkin, countryn, laulelman ja punkin saralta. Tälle Musiikin juhlaa -kokoelmasarjan kolmannelle osalle on koottu kaksikymmentä esitystä Rocket Recordsin uuden musiikin katalogista. Kokoelma sisältää niin uusia, ja osin aiemmin julkaisemattomia levytyksiä, kuin myös kappaleita Rocketin takavuosien julkaisuilta.

Tämän kokoelmalevyn kontrasti on yhtä laaja kuin Rocket Recordsin katalogilla ja levy toimiikin oivana kompassina levy-yhtiön uustuotantoon tutustuvalle kuuntelijalle. Tällä kokoelmalla kuullaan musiikkia laulelmasta rockiin ja kantrista iskelmään, vain joitakin levyllä kuultavia musikkigenrejä mainiten.

1. Pohjoisen kaupungissa (St. Petersaari)
2. Laaksosi rauha (Suomen Tulli)
3. Kaukana nuoruudessa (Petri Pettersson)
4. Maria Lisboa (Kirsi Poutanen)
5. Peltirumpu (Kuun Tuulet)
6. Etsintäkuulutus (Seppo Alvari)
7. Moskovan mies (Anja Niskanen)
8. Kuinka myöhään valvoo blues (Kari Peitsamo Road Hogs)
9. Kaikki vanhat tyypit (Pojat)
10. Zoomaan (Tohtori Lounamo)
11. Matti ja Mia (Twiggy Oliver)
12. Elämää avaruusaluksella (Aku Ankkuli)
13. Tätä sinä halusit (Eero Rannio)
14. Lihaksia ja liituraitaa (Maukka Perusjätkä)
15. Kansainvälinen salaliitto (Rehtorit)
16. Se on vain rokkia (Kari Peitsamon Skootteri)
17. Satu meni saunaan (Paajanen feat. Pedro Hietanen)
18. Kaikki lakastuu (Jarno Sarjanen)
19. Susijahti (Heidi Vaarna & Esko Rissanen)
20. G.A. Tsoukalos (Rehtori Mikkola)

Rocket Records 2013

Tilaa levy:
Rocket Recordsin nettikauppa
Levykauppa Äx
CDON.com

Kuuntele levy Spotifyn kautta:

---