TULEVIA JULKAISUJA

Rocket Records Facebookissa:

Pekka Tegelman: Näin

Julkaisupäivämäärä: 11.10.2013

Pekka Tegelmanin ura levyttävänä muusikkona käynnistyi 40 vuotta sitten vuonna 1973, kun hän levytti Finnforest-yhtyeen riveissä debyyttisinglensä. Paria vuotta myöhemmin yhtye julkaisi debyyttialbuminsa, jolloin Pekka pääsi näyttämään levyllä taitonsa myös lauluntekijänä.

1970-luvulta lähtien Pekka Tegelmanin nimi on tullut tutuksi myös monien artistien – kuten Sakari Kuosmasen ja Liisa Tavin – levyjen tuottajana, muusikkona ja lauluntekijänä. Tällä saralla pitkäaikaisimmaksi yhteistyöksi on osoittautunut työ Petri Petterssonin kanssa, jonka ensimmäisen sooloalbumin tekoon Pekka osallistui vuonna 1977 – ja jonka viimeisimmän sooloalbumin tekoon Pekka osallistui vuonna 2013.

Pitkäkestoisesta muusikkourasta huolimatta ensimmäisen Pekan omissa nimissä julkaistun albumin ilmestyminen tapahtui vasta niinkin myöhään kuin vuonna 2010. Tuolloin Pekka Tegelman & Kulumo julkaisi instrumentaalisen jazz-albumin Bound.

Nyt julkaistavalla Näin-albumilla Pekka Tegelman esittäytyy paitsi multi-instrumentalistina ja lauluntekijänä, niin myös laulajana. Albumi sisältää yksitoista laulettua kappaletta, jotka kaikki ovat Pekan sävellyksiä ja sanoituksia. Kappaleiden sävellykset ja sanoitukset ovat syntyneet pitkällä aikavälillä. Vanhin vuonna 1982 ja uusin kuluvan vuoden aikana.

Laulun lisäksi Pekka Tegelman vastaa albumilla kitaran, koskettimien ja basson soitosta. Hänen lisäkseen albumin ydinmuusikkoryhmään kuuluvat Jaku Havukainen (kitarat ja taustalaulu) sekä Kepa Kettunen (rummut). Heidän lisäkseen levyllä musisoivat Tero Siitonen (basso), Johannes Salomaa (saksofoni, huilu), Antero Priha (trumpetti), Jan Noponen (kellot), Maria Hänninen (viulu, taustalaulu) sekä Maisa Jaaksola (taustalaulu).

Sisältö:
1. Aamusta iltaan (syksyn ja talven taite)
2. 3 X Maria
3. Miks´ et jo tuu
4. Päivä lännessä
5. Eräänä aamuna
6. Ystävän jättäessä (Kenkon mukaan)
7. Väärä numero
8. Takaisin Mehikoon
9. Ikävä laulu
10. Taivaalle haudattu
11. Joka sydämen lyönti

Rocket Records 2013

Tilaa levy:
Rocket Recordsin nettikauppa
Levykauppa Äx
CDON.com

Kuuntele levy Spotifyn kautta:

---