TULEVIA JULKAISUJA

Rocket Records Facebookissa:

Varaque: Meidän politiikkamme - Kaikki levytykset 2001-2015

Julkaisupäivämäärä: 02.10.2015

Räväköistä yhteiskunnallisesti kantaa ottavista lauluistaan tunnetun Varaque-yhtyeen tuotannosta ilmestyy tuplakokoelma Meidän politiikkamme – Kaikki levytykset 2001-2015. Rocket Recordsin julkaisema kokoelma sisältää yhteensä 41 esitystä, joiden joukossa on kuusi uutta levytystä. Uusien kappaleiden sävellyksistä vastaavat Tuomas Karppinen, Kaj Chydenius sekä Tatu Matilainen.

Varaquen levytysura käynnistyi vuonna 2001, jolloin yhtye julkaisi omakustanne-ep:n. Seuraavana vuonna yhtye solmi levytyssopimuksen Johanna Kustannuksen kanssa, joka julkaisi vuonna 2003 Varaquen debyyttialbumin Toivelauluja. Albumi sai sekä yleisöltä että kriitikoilta runsaasti kiitosta osakseen. Lähes jokaisen kritiikin yhteydessä yhtyettä muistettiin verrata hieman aiemmin toimintansa lopettaneeseen Ultra Brahan. Yhteistä näille yhtyeille olivatkin muun muassa suuri kokoonpano, vahvat vaikutteet 1970-luvun laululiikkeestä sekä sama levy-yhtiö ja levytuottaja.

Varaquen ja Johanna Kustannuksen yhteistyö jatkui vuoteen 2007 saakka. Yhteistyö poiki albumin lisäksi myös muutaman singlejulkaisun. Vuonna 2010 yhtye julkaisi omalla Tallennekarhu-levymerkillään toisen albuminsa ”Ei hyvältä näytä”. Kappalemateriaaliltaan onnistunut, mutta soundimaailmaltaan hieman vaillinaiseksi jäänyt albumi kokee Meidän politiikkamme -kokoelmalla tulemisen uudessa muodossa, sillä levy on miksattu kokoelmaa varten kokonaan uudelleen.

Varaquen tuotannon lähes kaikki sävellykset ovat syntyneet yhtyeen laulajan Tuomas Karppisen kynästä. Laulujen tekstit ovat pääosin uutta, muun muassa Emmi Pöyhösen ja Inge Raution kirjoittamaa lyriikkaa. Lisäksi yhtye on levyttänyt uusia sävellyksiä muun muassa Pentti Saarikosken, Arvo Turtiaisen ja Katri Valan vanhoista lyriikoista.

Sisältö:

CD1
1. Minun politiikkani
2. 26 päivää
3. Mullan suku
4. Oodi pätkille
5. Mummojen armeijat
6. Sydän muistatko miten paloit
7. Kansantaloustango
8. Aktiivikansan aika
9. Todelliset vastarintaliikkeet
10. On se niin kiva että kiinnostaa
11. Unionin yhteisyydestä
12. Sunnuntai-angst
13. Laulu kansainvälisestä asekaupasta
14. Naapurin lapsi
15. Laulu neljästä prosentista
16. Voiton jumalattaresta
17. Kun nousee kuu
18. Vaarallista ainesta
19. Tula tullalla
20. Leipälaulu
21. Vilpittömän konttoristin iltapäivälaulu
22. Näköala Tallinnaan
23. Tuo nainen

CD2
1. Mitä sais olla
2. Laulu pikku osaajasta
3. Geenipolkka
4. Pelko vailla nimeä
5. Kuinka Aatami ja Eeva päätyivät Suomeen
6. Luonnossakin on niin
7. Haitarimiehen hauta
8. Pettämätön konsti
9. Kun rauhasta tulee puhe
10. Kuolevalle luonnolle
11. Oodi Billie Holidaylle
12. Ristiretkeläisen kehtolaulu
13. Kanarianmatka
14. Hei demokratia hei
15. Laulu neljästä prosentista
16. Napa kymppi
17. Aktiivikansan aika
18. Katson sinuun

Rocket Records 2015

Tilaa levy:
Rocket Recordsin nettikauppa
Levykauppa Äx
CDON.com

Kuuntele levy Spotifyn kautta:

---